Tuotetiedot

Baba-sarja
Baba-sarja on ensimmäinen koru-sarjamme. Korujen valmistus tapahtuu Turussa, omien kätöstemme kautta. Hankimme kaikki materiaalimme turkulaisilta pienyrityksiltä, eli lähituotanto on meille tärkeää. Korujen pääideana on käsinkudottu kangas, jonka kudomme kangaspuissa siten, että jokaisesta korusta tulee erilainen ja uniikki. Esimerkiksi kahta samanlaista rintakorua ei ole olemassa. Kankaiden materiaalina on 100% merseroitu puuvilla. Sarjaan kuuluu rintakoruja, nappimallisia korvakoruja, isoja ja pieniä roikkuvia korvakoruja,  sormuksia kolmessa eri koossa ja rannerenkaita. Klipsillisiäkin korvakoruja on joukossa muutamia niille, joilla ei ole korvissa reikiä.
Korut ovat eri kokoisia, esimerkiksi rintakorun halkaisija on noin 5cm. Kaikki koruissa käytetyt metalliosat ovat nikkelitöntä korumetallia. Korujen päälle on sumutettu tekstiilisuoja-ainetta, eli aratkaan värit eivät välittömästi likaannu.
Yksi lensi pois -sarja
Yksi lensi pois -sarjaan kuuluu korujen lisäksi kasseja. Sarjan korut ovat: nappikorvakorut, roikkuvat korvakorut ja rannerenkaat. Kaikki tuotteet on käsinpainettu Turussa. Materiaalina sarjan tuotteissa on 100% luomupuuvilla. Kassien mukana tulee suloinen varis-pinssi. Sarjan tuotteiden värit vaihtelevat kausittain. Sarjan kuosit on suunnitellut Janette Närvä.